Loimaan Suedun Vihreät ry
ETUSIVU | OTA YHTEYTTÄ   

Mellilä nosteeseen
Vuoden vaihteen jälkeen Loimaan syrjäinen kolkka, Mellilä, voisi nousta arvoon arvaamattomaan. Mellilä sijaitsee lähinnä Turkua, mitä tulee Loimaan keskustaajamiin. Näin ollen Mellilää voisi markkinoida Turussa työskenteleville ihanteellisena asuinpaikkana. Keskustassa turvataan kaikki tarvittavat palvelut yhdistymisen jälkeenkin, valmis kunnallinen infrastruktuuri, mukava maalaisympäristö, hyvät liikenneyhteydet Turkuun.

Kuulostaa hyvältä. Totuuden mukaisesti Mellilä kuitenkin kaipaa hienoista kasvojen kohotusta. Mellilän keskusta voisi olla idyllinen kyläympäristö, mutta se on päässyt pahasti rapistumaan ja rupsahtamaan. Käytössä olevat kiinteistöt pitäisi saneerata ja tyhjilleen jääneet joko entisöidä ja kunnostaa tai purkaa, jolloin keskustaan saataisiin tyhjää maata kylän hengen mukaisille uudisrakennuksille. Myös alueen kaavoitus tulisi saattaa siihen pisteeseen, että Mellilää voitaisiin kehittää viihtyisänä asuinalueena. Olisiko tämä sopiva käyttökohde porkkanarahoille?

Mitä tulee hyviin liikenneyhteyksiin, niin nyt Loimaan olisi aika ottaa ponnekkaasti kantaa lähijunaliikenteen kehittämisen puolesta. Toteutuessaan lähijunaliikenne nostaisi esimerkiksi Mellilän houkuttelevuutta asuinpaikkana huomattavasti.

Puheenjohtaja esittää yhdistyksen kannanottona, 09/2008.

Vihreä Loimaa?
Ympäristölautakunta päätti kokouksessaan osayleiskaavatyön tiimoilta 10.9.2008 kaksi asiaa. Saikunkallion alueella kortteli 58 muutetaan puistoalueeksi (äänin 6-3) ja Pinomäen alue säilytetään kaupunkilaisten virkistysalueena ja siihen ei suunnitella asuntorakentamista (äänin 8-1). Molempia kohteita ovat kaupunkilaiset adresseissaan olleet puoltamassa. Saikunkallion alueen säilyttämistä ulkoilu- ja virkistysalueena koulun ja kaupunkilaisten käytössä on puoltanut 2388 adressin allekirjoittajaa ja Pinomäen säilyttämistä ulkoilualueena 1250 ihmistä. Kaupunginhallitus tulee käyttämään otto-oikeuttaan maanantaina 22.9. ja tulee nähtäväksi, onko hallituksen jäsenillä rohkeutta olla kuuntelematta näin suurta joukkoa.

Suomessa on kahden suuren puolueen, keskustan ja kokoomuksen riveissä noussut ennen näkemätön vihreys viime aikoina. Ei pelkästään ilmaston huono laatu ole saanut puolueita liikkeelle ja ottamaan kantaa elinympäristömme laatuun vaan ajattelutavan muutos on nähtävillä jokapäiväisessäkin elämässä. Nähtäväksi jää onko Loimaan keskusta ja kokoomus myös liikkumassa vihreämpään suuntaan. Kunnallisvaalien ollessa ovella voi vaan kysyä, onko heillä varaa olla kuuntelematta kaupunkilaisia?

Outi Friberg
vielä vihreä valtuutettu


rohkeuttaon.fi




© Loimaan Seudun Vihreät ry 2008
DF -kotisivut